Carlan ensimmäiset viikot

Carlan haimme heti hänen täytettyään 8 viikkoa. Kotimatka sujui erittäin hyvin, eikä ollut tietoakaan pahoinvoinnista tai muustakaan.
Kotiin tultua aloitettiin tutustuminen laumaan, ensin oli vuorossa Sohvi, jonka kanssa voi olla täysin varma ettei mitään ongelmia tule. Möykky oli teljettynä olkkarin portin taakse ja siellä hän odotteli vuoroaan hyvin malttamattomana (yrittäen syödä portin), niin innostunut hän oli pennusta. Aika nopeasti pääsi sitten Möykkykin pentuun tutustumaan.
Ja pelkkää hyvää on pennun tulo Möykylle tehnyt :) Möykky on nuortunut vuosia!

Hilma ja Nestori pääsivät sitten illemmalla pentua katsomaan ja Hilman jo tiesinkin ottavan pennun hyvin vastaan, ja jo ensimmäisen yön kaikki tytöt viettivät sulassa sovussa yhdessä.
Hilma jätti kolmena ensimmäisenä päivänä puolet ruoastaan syömättä ja vielä muutaman päivän ajan poistui kipoltaan heti kun Carla sinne päin lähti. Onneksi nykyisin jo murisee jos Carla menee hänen kipolleen.
Nestori oli alkuunsa ihan onnessaan, mutta sitten tuli "täysin välinpitämätön"- vaihe, edes pennun ruoan jämät eivät kelvanneet. Nykyisin ovat jo hyviä kavereita :)

Kissoihin tutustuminen sujui myös helposti ja Carla on hyvin itse päätellyt mitä kenenkin kanssa voi tehdä, Wiljon kanssa voi vaikka painia, Iidaa voi ehkä ihan hivenen ajaa takaa jne.

Carla viihtyy ulkona, mikäs voisikaan olla kivempaa kuin maistella kaikkea? Suusta on kaivettu niin hiirenpäätä kuin sammakonraatoakin. Myöskin kaivaminen on hauskaa, etenkin se ainut kukkapenkki jonka mamma tänä vuonna laittoi ja apuahan sai vielä Wiljo-kissalta ja vähän muiltakin, ei ollut kovin pitkäikäinen tämä(kään) kukkapenkkin.

Sisällä kivoja hommia on repiä vessapaperirullia ja levitellä sitten paperia ympäriinsä, myöskin sängynjalat kaipaavat Carlan mielestä madallusta, likaisia vaatteita on myöskin mukavaa hakea pyykkikorista ja kuljetella ympäriinsä jne. Eli ihan tavallisia pennun hommia :)
Ja jos ei kaikkea heti itse oivalla, niin onneksi kaverit opastavat...

Möykky on opettanut mistä löytyy kissan ruoat (eli minne pöydille yritetään hyppiä) ja Hilma taasen näyttää miten lelut "teurastetaan" ja että kengät on hyviä leluja, Sohvi on antanut oppia siinä miten muovimatot revitään sängyn alta jne... Joten jos löytyy innokas oppilas niin näyttää löytyvän myös monta innokasta opettajaa :D

Kylillä ollaan käyty tutustumassa "elämään", eli autoihin ja ihmisiin ja on tullut oltua lellittynä, ei ole vielä yhtäkään reissua mennyt ilman ettei ihastelijoita olisi ollut :)
Myöskin Waltterin synttärit olivat mukava tapahtuma, eikä mekastava 10-päinen poikalaumakaan yhtään hirvittänyt ja extrana oli vielä niitä ihastelevia äitejä :) (ja vähän herkkujakin). Myöskin bassetinpentu Tyyne oli ihana tuttavuus :)

Carla on innokas apuri, ollaan sitten haravoimassa tai istuttelemassa tai kaivamassa kiviä tai mitä vaan, aina yhtä suurella innolla on Carla mukana.
TÄNNE -käsky on erittäin hyvin hanskassa ja kesken kiinnostavankin nuuhkutuksen tulee heti luokse käskyn kuultuaan, tämä johtuu siitä että aina hänet palkitsen kun käskyä käytän. Toiveena olisi, että tuo pysyisi aina sellaisena sanana, että luoksetulo olisi taattu (Noita muita kun huudellaan mm. sanalla possu, joka tarkoittaa että possunkorvia on tarjolla...)

Ja lopuksi, Carla on aivan mahtava pentu! Kasvattajansa luona hän sai parhaan mahdollisen alun elämälleen, sisältäen paljon yhteiseloa ihmisten kanssa ja tottumista normaaleihin ääniin, kuten imuriin.
Hilmaa ei pentuna paljon ihmiset kiinnostaneet, ei edes oman lauman, mutta Carla on aivan toisenlainen.
Tästä tytöstä on helppo "tehdä" hyvin käyttäytyvä sosiaalinen yksilö. Vaikka luonnettakin neidiltä jo löytyy, ei ole hänen ruokakipolleen isommilla asiaa!!